maanantai 3. marraskuuta 2014

Pohjustusmeikki Lumenen tapaan

Tässä tulee nyt postaus joka on ollut päässäni valmiina kirjoitettavaksi jo monta viikkoa, mutta jäänyt vähän näiden hifistelyjuttujen alle. :) Sain elokuun tienoilla jonkun hassun "hei herran jestas, minähän olen nainen!" -oivalluksen, joka sai minut tallustamaan Sokoksen kosmetiaosastolle tonkimaan tarjontaa. Koska en ollut vielä tarpeeksi uskalias kokeilemaan täysin uusia juttuja, pysyttelin edelleen Lumenen meikkivoiteessa, jota olen käyttänyt jo vuosia, mutta ostin rinnalle Lumenen meikin- ja silmämeikin pohjustusvoiteet sekä peitevärin.

Lumene meikin pohjustusvoide on höyhenen kevyttä ja... Miten sitä voisi kuvailla? Ymmärtääkö kukaan, jos sanon että huokoista? :D Se ei siis ole lainkaan öljymäistä tai rasvamaista, vaan levittyy iholle pehmeästi ja jättää täysin kuivan ja mattapintaisen lopputuloksen. Joskus olen jopa miettinyt pohjustusvoidetta levitettyäni, että jokos minä laitoin sitä vai kuvittelinko vain! Tämä meikin pohjustuvoide sopii minulle erityisesti siksi, että sen avulla meikkivoide asettuu paremmin ihohuokosia peittämään. Itselläni kun on nenässä niin valtavat ihohuokoset, että niihin kurkkaamalla näkee suoraan Narniaan. Word.

No sitten se sama tavara silmämeikkiä varten. Saattaa olla, että olen hieronut silmämeikin pohjustusvoidetta silmäluomille vähän turhan runsaalla kädellä, sillä se viilettää heti silmäluomen ryppyihin ja muodostaa siten vaaleita meikkiviivoja pitkin luomea. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Voidetta pitää siis useaan otteeseen taputella tasaiseksi, ennen kuin siihen uskaltaa ruveta luomiväriä laittamaan. Joka tapauksessa voide on palvellut tarkoitustaan hyvin, eli meikit todella pysyvät kauemmin ja suttaamatta.

Pari viikkoa myöhemmin tarkastelin meikkitulosta ja pohdin, että jotain puuttuu. Silmänaluset olivat tummat ja pari hassua finniä loistivat kuin ensi-illassa estradilla. Googlasin muutamia meikkausohjeita ja löysin puuttuvan palasen: peiteväri. TIEDÄN! Ihan naurettavaa ettei 25-vuotias nainen osaa näitä juttuja ilman Googlea! Hävettää. Joka tapauksessa kävin sitten ostamassa Lumenen peitevärin, jolloin sain meikkirepertuaariini oikein hienon eri värisen putilon. :) Tuo tavarahan kertoo olevansa tummille silmänalusille tarkoitettu, mutta itse vetelin sitä aivan huoletta muidenkin ihon virheiden päälle ja hyvin toimi! 

Nämä kolme yhdessä vanhan ystäväni, Lumenen mattameikkivoiteen kanssa tekevät todella kauniin, virheettömän ja mattapintaisen ihon. Harmittaa, että hoksasin tämän vasta nyt, koska teini-iässä olisin to-del-la-kin kaivannut peitevoidetta ihovirheiden peittämiseksi! Tiesin kyllä aina näiden olemassa olosta, mutta jotenkin kai kuvittelin niiden olevan humpuukia, jolla yritetään rahastaa... No, nyt tiedän paremmin ja hyvä niin.

Kyllä kelpaa ihmisen meikata!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy, kerro, kritisoi - kaikki on sallittua! :)